Viime viikonloppuna tuli sitten aika NRJ:ltä voittamalle Forex lomaseikkailulle. Tai siis kakkospalkintohan tuo oli, voittajapari lähti viikoksi Orlandoon ja me pariksi päiväksi Dubliniiin. Kun siitä on tullut puhuttua ties kelle ja missä, laitetaan nyt tänne vähän raporttia siitä mitä itse matkalla oikein tapahtuikaan. :)

Vähän jännitti mennessä lentoasemalle. Millainenhan matkaseurani Marko mahtaa olla, ja tullaanko lainkaan juttuun... Totesin, että vois olla fiksuinta soittaa samantien tullessa kentälle, niin voitaisiin tsekata yhdessä koneeseen ja saada vierekkäiset paikat. No, eipä poika vastannutkaan. Hieman ehkä yllättävää. Noh, on varmaan matkalla eikä kuule puhelintaan. EIköhän se soita kun huomaa puhelun tulleen, mutta kaipa mä sitten menen vaan jonottamaan...

Lähtöaulassa istuskelua. Ihmiset tutkimista: oliskohan tuo Marko? Ei se varmaan kun se puhuu tolle toiselle jätkälle. Entä tuo? Ei, sillä on niin hyvä irkkuaksentti. Lopetan pohdiskelun ja koitan soittaa uudestaan. Ei vastausta. No ei väkisin, meikäläinen lentää kumminkin. Koneeseen astuessa ei ole minkäänlaista havaintoa Markosta. Yllättävää.

Dubliniin. Koneesta ulos ja tuloaulaan. Soitto Markolle, kai se nyt jo alkaa vastailla kun pitäisi taksia alkaa jakaa. Puhelin hälyttää, mutta kukaan ei vastaa. Okei, jätkä ei siis ilmeisesti tullut mukaan lainkaan. Todella yllättävää, ottaen huomioon, että kaiffari ei ollut koskaan ollut Irlannissa. Ja mä taas... niin no, vähän liiankin usein viime aikoina. :)

Taksilla hotellille ja huoneeseen. Ei mikään ihmeellinen hotelli, taksikuskin mukaan "ei todellakaan Dublinin hyvämaineisinta seutua". Jepjep. Jotenkin ei lainkaan yllättävää ottaen huomioon NRJ:n tavan hoitaa asioita. Nukkumaan, ja aamulla miettimään mitä oikein kävikään. Kaksi päivää Dublinissa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa muuttui siis omatoimimatkaksi. Aurinkoisessa Dublinissa. Todella yllättävää. Nyt jälkikäteen voin sanoa kirjoittavani tätä hieman palanein käsivarsin. En olisi ikinä uskonut ihmisen pystyvän polttamaan itsensä Irlannissa, jossa sataa 90% päivistä... mutta niin se vaan kävi.

Päivät menivät leppoisasti makaillen nurtsilla auringosta nauttien, Liffeyllä risteillen, shoppaillen asua isän 60v-päiville ja katsoessa uuden Indiana Jones -leffan. Viimeisen illan ohjelmana Irlannin Ericsonin Brianin läksiäiset. Brian oli yksi läheisimmistä työtovereista Dublinin aikana, joten sääli että firma joutuu päästämään hyvän tyypin pois. Toisaalta oli todella hauskaa, että pääsi mukaan illanistujaisiin, ja pääsi juomaan Guinnesia ihan aidossa irkkuseurassa. Ilta jatkui  mukavasti aina pikkutunneille asti, joka oli todella fiksu veto kun lento kotiinpäin lähti jo puoli kahdeksalta aamulla... Eli yöunet jäivät todella vähiin, mutta oli kyllä myös hauskaa!

Ennen matkaa NRJ:n puolelta uhkailtiin, että meille soiteltaisiin matkan aikana ja kyseltäisiin fiiliksiä radioon. Noh, kukaan ei soittanut. Ei yllättävää. Ja Markolta ei tullut ainakaan vielä minkäänlaista selitystä. Ei kai myöskään pitäisi yllättää. Tämän päivän suurin shokki olikin ehkä sateiseen Suomeen paluu. Sää oli kuin... kuin... Irlannista. Paitsi että siellä paistoi aurinko. Mutta siis normaalisti. Kyllä te kässäätte. Aika yllättävää, että kerran näinkin päin.

Mutta näin siis tällä kertaa. Näin loistava onni mulla on miesten suhteen: sokkotreffiseura hylkää ilmaisen Irlannin matkan vaan, ettei tartte tutustua meikäläiseen. Noh, omapa oli häviönsä. ;)