Ohjelmassa tänään: töitä, ruokatunti isukin kanssa, illalla valmistautumista huomisen kanoottiretkeen. Kyllä, luitte oikein, tämä tyttö pääsi taas vaihteeksi puhumaan suomea ja osoittamaan työkavereille Kosken perheen hulluuden. :) Ilmeet olivat näkemisenarvoisen kertoessani jättäväni normaalin ruokatuntikutsun väliin tavatessani isukkini hieman myöhemmin. "Was hast du gesagt? Dein Vater? Ist hier? Jetzt? Und nur für ein paar Stunden? Wie...?" Piti jälkikäteen selittää, että isäpappahan oli maassa tosiaan työmatkalla viikon verran, ja ohikulkumatkalla Düsseldorfista Frankfurtiin päätti tulla piipahtamaan Aachenissa katsomassa tytärtään. Eikä siis lentänyt Ruotsista asti Saksaan lounastaakseen kanssani. Omat viikonloppureissuni Suomeen ovat ilmeisesti olleet jo tarpeeksi hulluja poistamaan kynnyksen siitä, mitä kaikkea voi tapahtua. Tosin eipä me ollakaan taidettu maaliskuun jälkeen isukin kanssa nähdä... sen siitä saa, kun omistaa varsin matkustelevan, aina liikkeellä olevan ja ulkomailla asuvan isän, ja vielä itse perii vastaavat ominaisuudet. Tajusin vielä tänään, että olemme molemmat töissä ruotsalaisessa monikansallisessa yhtiössä... mitähän seuraavaksi. :)

Joka tapauksessa jutellessa isukin kanssa huomasi taas, kuinka jo muutaman viikon suomenpuhumattomuus (ei, lyhyitä puheluita ei nyt lasketa tähän mukaan) saa kielen kangistumaan ja lauserakenteet kuulostamaan varsin hassuilta. Kielen vetryminen ei tosin taida onneksi viedä ihan liian kauaa. Ainakaan toivottavasti. Toinen tekemäni huomio liittyi siihen, kuinka kertoessaan toiselle ihmiselle elämästään käytännön tasolla Saksassa, alkaa helposti itsekin miettimään ja punnitsemaan kaikkea uudestaan. Itselläni syyskuun puolenvälin jälkeinen elämä alkaa pikkuhiljaa kaihertaa takaraivossa. Eli siis aloitanko diplomityön teon Suomen Espoossa, Saksan Aachenissa, vaiko jopa paikassa X. Kaikilla vaihtoehdoilla on puolensa, niin hyvät kuin huonotkin. Tosin vaihtoehto C on varmasti kolmesta vaihtoehdosta epätodennäköisin, mutta koska periaatteeni elämässä on tähänkin asti ollut mahdollisimman monen oven aukijättäminen, miksi muuttaa periaatteitaan nyt? Joka tapauksessa olen sisäisen päätöksen tekoprosessini saanut jo siihen vaiheeseen, että alustavan kannan pitäisi olla valmiina heinäkuun lopussa, kun Suomen pomon lomakausi loppuu ja mahdollisten Suomenpaluuvalmisteluiden tekeminen tulisi aloittaa... mutta kun ei vaan oikein tiedä vielä, mitä haluaa. Pöhkis. Uskoisin Espanjan matkan tulevan parin viikon päästä juuri oikeaan rakoon, jotta saa hieman etäisyyttä tilanteeseen ja mietittyä hieman paremmin asiaa eri puolilta.

Jep, se siitä itsetutkiskelupohdinnasta. Eilen oli Schau am Bau -bileiden lisäksi iltaohjelmassa Spielbergin ohjaama filmi München. Varsin loistava teos, vaikka suurhekon seurueemme miespuoliset jäsenet eivät arvostaneetkaan. Luultavasti eivät vain ymmärtäneet monia sanattomia vihjauksia ja juonenkäänteitä, joita varsin taiteelliseen elokuvaan oli piilotettu. Jotenkin tuntui varsin epätodelliselta lukea aamulla Hesarista, kuinka Israel on pidättänyt palestiinalaisia kansanedustajia. Eikö maailma ikinä opi, tai Israelin alueen kansojen levottomuudet lopu? (Tietämättömät voivat lukea leffasta esimerkiksi täältä). Noh, onpahan ainakin yksi alue vähemmän potentiaalisia tulevaisuuden asuinalueita kartoitettaessa.