Itseäni tutkiskellessani olen päätynyt siihen tulokseen, että suurin osa ajoista, jolloin olen kaivannut Suomeen, on liittynyt johonkin epäonnekkaaseen tapahtumaan täällä. Kuten pyöräni hajoaminen: harmitti aivan penteleesti ja kaiholla muistelin rakasta sotaratsuani Suomessa. Tai se jalkapallon MM-finaaliviikonloppu, jolloin sain mahani niin sekaisin (ilman alkoholin vaikutusta siis) etten uskaltanut ennen sunnuntain finaalia lähteä kotoa mihinkään perjantain työpäivän jälkeen. Vessan läheisyys kun tuntui varsin arvokkaalta asialta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tänään (ja viime viikonloppuna) kohtasin tuon tunteen jälleen. Perjantai aamuna se alkoi: vihlova kipu alaselässä. Lauantaina heräsin siihen, että kipu oli voimistunut asteen. Liikkuminen sattui ihan oikeasti, joten ajattelin levätä ja lepuuttaa selkääni viikonlopun. (Päätöstä edesauttoi lisäksi Espanjan matkan univelat sekä tieto Jaakon tulosta maanantaina ja voimien kerääminen seuran pitämiseen) Valitettavasti vaan tuo pirulaisen selkäkipu ei ole vieläkään kadonnut mihinkään, vaan vähän väliä vihlaisee, välillä rankemmin ja välillä lievemmin. : (

Onneksi illalla saapuu Jaakko, niin pääsee taas kuukauden tauon jälkeen höpöttämään suomea, ja huomenissa on illan ohjelmassa matka saunakylään, eli pienimuotoinen paluu Suomeen. : ) Lisäksi toiveissa todellakin on, että kipu joko katoaisi pikkuhiljaa itsestään, tai sitten lämmön avustuksella saunamaailmassa.

Lopuksi vielä pyöräkuulumisia: ”Uuden” onnettoman pyöräni etukumi on sitten tyhjä, eli jälleen ollaan kävelymoodissa. Sain jo työkaverilta pumpun lainaan, mutta kyseinen vempele on ”ehkä rikki” ja pyörän kumi näyttää siltä, että sekin saattaa olla hajalla. Joten saa nyt nähdä, kävelläänkö tässä loppu 1,5 kuukautta vai mitä tapahtuu.