Olen tässä lähipäivinä miettinyt, notta kyllä se elämä vaan joskus on varsin kummallinen. Ja kuinka sattumalla voi olla niin suuri merkitys ihmisen elämänkulkuun, vai olisiko sittenkin kohtalolla osuutta asiaan..?

Viime tammikuussa näin täysin sattumalta ilmoituksen rakkaan Sähköosastomme ruutukehällä. Jos tapahtuma olisi sijoittunut vuotta aikaisempaan elämäntilanteeseeni, olisi tapahtunut ollut varsin odotettavaa. Siihen asti tuli osastolla vietettyä joka arkipäivä useampi tunti, mutta viime tammikuussa en kovin usein paikalla käynyt. Syynä ei ollut laiskuus, vaan osa-aikaiset työt ja muille osastoille sijoittuneet opiskelut. Joka tapauksessa yhtenä päivänä sinne kävelin, varmaankin kiltahuonetta kohti, ja näin tuon ilmoituksen. "Ericsson International Internship Program 2006 in Germany".

Ei ollut sattumaa, että päätin tarkastaa ohjelman tarkemman sisällön. Luin esitteen, mutta jotenkin lause "A number of outstanding students from selected universities all over the world will be invited to work..." ei kuulostanut ihan meikäläiseltä. Päätin olla hakematta.

Sattuma puuttui peliin. Satuin mainitsemaan ilmoituksesta sivulauseen alisteisen loppuhuomautuksen lauseenvastikkeessa jutellessani Hennan kanssa. Ei siinä kovin kauaa kestänyt, kun ilmoitus oli kaivettu esiin, aiheesta keskusteltu ja Outi vakuutettu siitä, että ei ole mitään hävittävääkään. Joten eikun motivation letteriä kirjoittamaan. Siihen tosin panostettiinkin ja huolella, ja vielä kun sain silloiselta pomoltani niin kannustusta kuin valtuudet lisätä nimenä suosittelijoiksi, oli kaikki valmista. Silti en odottanut suurempia. Varsinkaan otettuani HR-kontaktiin yhteyttä ja kuultuani heidän saaneen yli 100 hakemusta. Jep, eiköhän se ollut sitten siinä.

Täysin sattumalta olin kuitenkin onnistunut lisäämään hakemukseeni taikasanan "IMS". Eli aiheen, jonka osaamista osastollamme oltiin juuri päätetty kasvattaa! Huvittavasti IMS oli myös käytännössä ainut hieman vaikeampi teknologiaosa-alue, jonka olin hakemukseeni lisännyt osaamisalueeni. Tai en edes sellaisena, vaan kevään tutkimukseni kohteena. Valitettavasti tutkimus jäi varsin suppeaksi, mutta sitähän en vielä tammikuussa hakemusta kirjoittaessani tiennyt. (sama dilemma kuin kevään kurssien kanssa: voiko niiden sisällöt kirjoittaa kesätyöhakemukseen osaamisalueikseen, vaikka hakemusta kirjoittaessa niistä ei ole mitään hajua..?). Mutta täysin sattuman kautta siis pääsin puhelinhaastatteluun, ja sitä kautta harjoittelijaohjelmaan.

Ja missä ollaan nyt? Tekemässä diplomityötä, edelleen Saksassa. Ja valehtelematta hauskimmassa työympäristössä, johon olen tähän mennessä elämäni aikana törmännyt. Voin ihan oikeasti sanoa viihtyväni töissä, joka sikäli on ihan mukavaa, sillä siellähän suurin osa arkivuorokausista tuee joka tapauksessa vietettyä. Sabinen kanssa ollaan tultu kesän alusta lähtien juttuun, ja Yasinin kanssa yhteistyö on helppoa. Eli huoneessamme on varsin hyvä henki, vaikka välillä saksalainen tapa pitää ikkunaa aina auki alkaakin kylmettää. Andreas (eli siis ohjaajani) on aivan loistava tyyppi, ja aina hyvällä tuulella, kuten myös huonekaverinsa Rene. Osastopäällikkö Norbertkin on useimmiten varsin leppoisalla tuulella, vähän meikäläisen isukin tyyppinen persoona. Ja toki muut vakkarit ovat myös todella mukavia: Sabinen ohjaajat Henning ja Michael, Yasinia ohjaavat Markus ja Frank. Joachim on välillä hieman outo, mutta kuulema se liittyy hesseniläisyyteen. ;) Myös muula porukalta on varsin mukavaa käydä kysymässä välillä neuvoa, yhtään epämiellyttävää persoonallisuutta kun ei ole tullut vastaan. Tosin oletan, että niin kauan kuin itse tekee töitä ahkerasti ja edistyy, ilmapiiri säilyy, mutta jos alkaisi kunnolla laiskottelemaan eikä saisi mitään aikaan, voisi ilmapiiri muuttua. Joka tapauksessa, voin ihan rehellisesti sanoa, että ei todellakaan kaduta tänne tulo. Mitä kaikkea olisinkaan missannut, jos ei Henna olisi puhunut ympäri hakemusta lähettämään. :D

Se pitää vielä sanoa, että toki täällä kaveripiiri on edelleen pienempi, kuin mitä mulla oli Suomessa. Mutta toisaalta dipanvääntäjänä tulee tehtyä sen verran pitkää päivää, ettei arkisin, ainakaan joka ilta, oikein jaksaisi mitään suurieleistä väsätäkään. Toisaalta sen verran on tuo piiri laajentunut, että joka viikonlopuksi tuntuu löytyvän ihan tarpeeksi nähtävää ja koettavaa. :) On työkaverit, EESTEC-kaverit, Eike, sekä toki kaikki uudet suomalaistuttavuudet. <3 Eli ei ainakaan vapaa-ajanongelmia ole lähitulevaisuudessa tiedossa. ;)