Otsikko on tällä kertaa kunnolla harhauttava. Tämä blogaus ei käsittele navigaattoria millään muotoa tämän johdantokappaleen jälkeen. Olen vaan täällä asustelun aikana todennut, että lähes jokaiselta saksalaiselta sellainen löytyy, ja kapistus on aika kullanarvoinen etsiessä reittiä uudessa kaupungissa. Kuten tänään matkallamme Krefeldiin. Viikonloppu on jälleen ohi, kello on varsin paljon ja väsyttää, mutta jottei kukaan blogin lukijoista huolestu vuokseni, ajattelin tiivistää nopeasti hieman edellisten päivien tapahtumia.

Lauantain suurin häppeninki oli ehdottomasti Volkerin ja Kerstinin järkkäämä läksiäiskemu. Volker on tyyppi, johon tutustuin aachenilaisten sähköteekkareiden ollessa Otaniemessä vuonna 2002. Tietty emme ole koko tätä aikaa olleet niinkään yhteyksissä, mutta silti V kuului niihin ihmisiin, joita oli tosi hauska nähdä tullessa tänne toukokuussa. V sai vihdoin opintonsa loppuun ja muuttaa Stuttgartiin Kerstinin kanssa, ja tuosta syystä siis ihmiset kutsuttiin kasaan OPM (omat juomat mukaan) -periaatteella.

Tullessani pileisiin aivan liian ajoissa pääsin todistamaan, kuinka Volker oli sitten kuitenkin hankkinut ihan kiitettävän määrä juomia vieraille. Ja toki joka ikinen vieras mitoitti oman kulutuksensa hieman yläkanttiin. Lopputulos: useamman kymmenen ihmisen (joista tunsin ehkä sen ensimmäisen kymmenen tyyppiä) pileet, paljon uusia juttelukumppaneita, suositus hyväksi kampaamovaihtoehdoksi (siis kysyin asiaa varta vasten, minulle ei ehdotettu kampaajallemenoa... ;) aikataulutus seuraavaksi viikonlopuksi (perjantai-illaksi Kölnin yöhön, yöpyminen Eikella, lauantaina 11.11. klo 11.11 Kölnin keskustaan katsomaan karnevaalien alkua, sitten Düsseliin katsomaan Borattia, syömään ja Kantikseen) sekä toki kunnon päänsärky aamuksi. Auts!

Aamulla ei oikein tehnyt mieli tehdä mitään, joten päätin aloittaa Suomesta tuomieni leffojen katsomisen. Nyt on sitten nähty Matti, en kyllä tiedä mitä sanoa. Jos elokuvassa on vähänkään totuutta mukana, sääliksi käy Mattiressua. Tosin tällä kertaa ei käynyt kovinkaan kauaa, sillä sunnuntain talviurheiluspesiaalini toinen osa tarvitsi huomiota. Joten eikun junaan ja Mönchengladbachiin, josta Pipsan ja Tommyn kyydillä Krefeldiin katsomaan DEL:lin peliä Krefeld - Düsseldorf. Lajina siis jääkiekko. :D En oikeasti muista milloin olisin viimeksi ollut lätkää katsomassa, luultavasti joskus 90-luvun alussa KooKoon ollessa vielä liigassa. Mutta mitä sitä ei tekisi, jos joku vaan pyytää. Olen oikeasti muuttunut varsin helpoksi, mut saa varmaan raahattua pian jo shakin mestaruuskisoihin yleisöksi. ;) Mutta lätkä oli oikeasti ihan hauska kokemus. Ja ei siis pelkkä peli, vaan koko oheistoiminta. En ole pitkään aikaan ollut yhtä tupakkaisessa tilassa kuin aula, josta katsomoon mennään. Katsomossahan ei saa toki polttaa, mutta ilmeisesti kaikkialla muualla hallissa saa. Ja sen huomasi. Yök!

Toisena asiana limun osto. Luulisi olevan helppoa: 2,30e kädessä tiskille ja limun kanssa poies. Mutta ei. Tuohonkin on tehty hieno prosessi: hallissa saa ostaa vain varta vasten suunnitelluilla arvokorteilla. Joten yhden limpparin ostoprosessi näyttäisi tältä:
1. Jonota arvokorttikassalle ostamaan kortti (pantti 1e) ja lataamaan sille arvoa
2. Jonota limutiskille ja maksa juoma kortilla. Laskun "allekirjoitus" tapahtuu painamalla sitä varten tehtyä nappia. Saat juoman mukissa (pantti 1e)
3. Juot juomasi
4. Jonotat juomatiskille palauttamaan mukisi ja lataamaan 1 euron pantin kortille
5. Jonotat arvokorttikassalle palauttamaan korttisi ja saat kortin arvon + 1 euron pantin takaisin
Yksinkertaista, eikö?

Itse peli oli aikamoista sähläämistä. Eivät oikein osanneet syöttää kiekkoa ilman vastustajan väliintuloa: pelissä ei kunnon joukkuepeliä kummemmin nähty, yksilösuorituksia sitäkin enemmän. Maalittoman ekan erän jälkeen peli hieman avautui ja Düsseli teki kolme maalia. Viimeisesn kolmen minuutin aikana Krefeldkin alkoi vihdoin pelaamaan kunnolla ja siitä osoituksena kaksi osumaa. Vaikka peli oli tasoltaan mitä oli, tapahtumassa oli makea tunnelma. Sillä jos saksalaiset jotain osaavat, niin fanittaa! Kannatuslaulut raikuivat koko pelin ajan, ja tottakai taaksemme ajelehti ainut vastustaja-Düsseldorfin kannattajista, joka ei itse fanikatsomoon mahtunut, mutta joka koko pelin ajan yritti yhtyä kannatuslauluihin varsin kuuluvalla äänellään. :)