Hopsansaa, taas on viikonloppu ohitse. Tuli sitten ensimmäistä kertaa Suomen loman jälkeen otettua vähän rennommin. Suurimpana syynä se, että viime viikon aikana sain vihdoin pakolliset muuttoasiat pois päiväjärjestyksestä: virallinen muuttoilmoitus on tehtynä, netti toimii kotona, kotivakuutus on poistettu Otarannan kämpästä. Eli elämä on aika pitkälti asettunut uomiinsa. Ja yhtäkkiä tajusin, että olen oikeasti kotiutunut tänne. Lopullinen kotiutuminen tapahtui Otarannan kämpän poistuttua kuvioista lopullisesti, ja vuokratakuiden kilahtaessa tilille. Alkoi elämä oikeana ulkosuomalaisen. Ja mitä oikeat ulkosuomalaiset tekevät kerran kuussa? No, tapaavat muita ulkosuomalaisia. :D

Perjantai-iltana päätin kuitenkin nähdä pitkästä aikaa Jaroslavia, tsekkikaveriani. Menimme siis olusille Jaroslavin, bulgarialaisen tyttöystävänsä Annan ja saksalaisen työkaverinsa kanssa. (Ei mitään hajua tyypin nimestä. Minä ja onneton nimimuistini...) Jaroslav on aina hauskaa seuraa, mutta valitettavasti työkaveri oli ehkä tylsin tapaamani tyyppi vähään aikaan... ei lähes minkäänlaista huumorintajua, ja lisäksi Saksaan voitaisiin laatia sääntö, että sosiaalisia tilanteita ennen ei saisi syödä hapankaalia. Sillä on nimittäin varsin vahva ominaisarominsa, joka ei ole kaikkein viehättävin.... joten tuota Horstia en taida ainakaan tieten tahtoen nähdä enää uudestaan...

Lauantaina oli siis vuorossa suomalaisfoorumin kantapöytä. Joten aamujunalla (joka siis lähti hieman yli yhdeltä, koska nukuin nätisti puoleen päivään asti) Düsseldorfiin tutustumaan kaupunkiin, ja illaksi kantikseen. (Aachenissa ei sen vertaa ole suomalaisia, että siellä erityistä kantapöytää järjestettäisiin. Suurin osa on kai vaihto-opiskelijoita, jotka siis hengaavat muutenkin keskenään varsin tiheään tahtiin) Kaupunkiin tutustuminen jäi tällä kertaa varsin pitkälti suurimpii ostoskatuihin, jäipähän jotain nähtävää seuraavillekin kerroille. Mukaan lähti sentään ainoastaan kolme paitaa ja yhdet kengät, eli yllättävän pieni lovi lompakkoon tällä kertaa.

Kantapöytä irkkupubissa oli varsin iloinen kokemus. Tietysti saksalaisen täsmällisesti (ja varsin väsyneenä kaupoissa kulkemisesta) menin paikalle lähes täsmälleen illan alkamisaikaan, eli oli toinen suomalainen paikalla. :) Illan aikana paikalle kuitenkin valui pikkuhiljaa porukkaa, oliskohan meitä ollut yli 20, lähes 30 loppuenlopuksi. Ja todella kirjavaa sakkia: osa vain viikon mittaisella visiitillä, osa useamman vuoden asuneena. Kaikki taisivat olla työn puolesta tulleita, usein paikalla kuitenkin on myös vaihtareita ja auppareita, eli vaihto-opiskelijoita ja au paireja. Sukupuolijakauma yllättäen samaa luokkaa, kuin töissä, eli lisäkseni taisi olla kolme tyttöä. Ja ihmisten tausta varsin nörttipainotteista. Mitenkähän sitä tuttavapiiriinsä saisi lisää ihmisiä it-alan ulkopuolelta, ja hieman lisää saman sukupuolen edustajia... hmm..

Etukäteen en ollut jaksanut paljoa miettiä paluuta Aacheniin. Juna-aikataulu oli tiedossa, viimeinen juna joskus yhden aikaan ja ensimmäinen puoli kuudelta, joten kantiksen vakiotyyppien kertoessa menon jatkuvan viiteen päätin tähdätä siihen ensimmäiseen junaan. (valitettavasti Düsseliin on n. tunnin ajomatka, joten taksilla ei oikein voi kotiin hurautella sieltä). Onneksi Leverkusenin vieraat päättivät sitten sääliä autotonta raukkaa ja heittää minut kotiovelle asti. Ei voi muuta kuin kiittää lämpimästi, kello kuitenkin oli Aacheniin saapuessamme jo lähes seitsemän aamulla, ja välimatka takaisin Leverkuseniin ihan tarpeeksi pitkä. Että sellaista tänä viikonloppuna.

Perjantain työpäivästä pitää vielä sanoa, että turkkilaisen saaminen työhuonetoveriksi ei ole ainakaan tylsistänyt Sabinen ja itseni päiviä. Sabinen sanoin "joka päivä oppii jotain uutta". Yasin, joka siis on vahvasti uskovainen, ei kuitenkaan ole turkkilaisten sisäänpäinvetäytyvää tyyppiä, vaan puhuu asioista varsin avoimesti. Joten meillä onkin ollut mielenkiintoisia keskusteluja Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista, huivin käytöstä naaman edessä, paastoamisesta ja viimeisimpänä järjestetyistä avioliitoista. Aihe tuli esiin Yasinin esitellessä meille kihlattunsa kuvaa samalla kertoen hänen äitinsä valinneen tytön Yasinille. Tämän samaan aikaan asuessa Saksassa ja seurustellessa turkkilaisen, Saksassa asuvan, tytön kanssa. Eli parilla sanalla sanoen tylsää meillä ei juttutuokioidemme aikana ainakaan ole, lähinnä miettii vaan mikä yllätys seuraavan kulman takana piilee. Puolen vuoden kuluttua toivottavasti tiedän ja ymmärrän paljon enemmän muslimikulttuurista, mutta tällä hetkellä se ainakin Yasinin kohdalla vaikuttaa niin suurelta sekamelskalta todella vanhaa ja toisaalta varsin modernia ideologiaa, ettei ikinä tiedä, mistä seuraavaksi puhutaan. Oma elämä alkaa tuntua varsin yksinkertaiselta ja tylsältä.