On tämäkin, elokuu on jo melkein lopuillaan, ja tämä teksti on vasta neljäs kyseiseltä kuukaudelta. Hyi hyi. Ilmeisesti asiasta voisi päätellä, että sateinen sää yhdistettynä siihen, että muutamassa kuukaudessa asiat alkavat sujua rutiinilla, eikä niistä siksi tunnu olevan tarvetta kirjoittaa. Joten kirjoitetaas nyt sitten hieman tästä kesälomani viimeisestä osiosta.

Tällä kertaa blogin päivitys tapahtuu paskazerilla, joka tosin tähän hetkeen asti on toiminut vallan moitteettomasti. *kopkop* Kohta varmaan tapahtuu sitten jotain odottamatonta, ja tämä kirjoitus ei koskaan ilmesty sivustolleni. Koneen omistaa serkkuni Laura, jonka luona vietän pidennettyä viikonloppua. Lauran kämppä sijaitsee Antibesissa Ranskassa, jossa onneksi paistaa aurinko. Siinä ensimmäinen asia, jota lomaltani odotin: tauko ainaiseen sateeseen. Toisaalta oli ihana päästä höpöttämään taas suomea. Sitä sai tehtyä Jaakonkin kanssa, mutta ei omaa sukua koskevista asioista. Kolmantena odotuksena oli tauko tulevaisuuden mietinnältä. Vieläkään ei ole aivan selvää, missäpäin maailmaa allekirjoittanut oikein syyskuun puolen välin jälkeen majailee, ja viime torstaina epätietoisuuden aiheuttamaan ahdistukseen pako Ranskan Rivieralle oli juuri oikea lääke. Nyt ei ahista enää yhtään! :) Niin ja jos joku palstan lukijoista tietää enemmän diplomityön tekemisestä ulkomailla ja kuinka KELA siihen suhtautuu, niin ilmoittautukoon.

Nyt kun on lähtökohdat saatu selville, niin kerrotaanpas vähän siitäkin, mitä kaikkea täällä ollaan saatu aikaiseksi. Lomani alkoi torstai-iltana junamatkalla Kölniin ja illanvietolla Eiken kanssa. Eiken tupareista oli jäänyt yli yllinkyllin Caipirinha-aineksia, grillikastikkeita sekä naksuja, joten päätimme olla stressaamatta suuremmin illan ohjelmasta, pistää musiikkia taustalle, paistaa muutaman bratwurstin pannulla ja nautiskella ne soosien kera. Loppuilta kului mukavasti istuen Eiken parvekkeella Caipirinha-lasit käsissä jutellen kaikki mieltäpainavat asiat läpi. Ja ah, kuinka tajusin tietämättäni kaivanneeni tuollaista maailmanparannusiltaa koko kesän. Suomessa niitä on tainnut olla ohjelmassa useinkin, niin Heidi-Marian, Hennan, Emmin, Ennan, Eevan kuin Moidinkin kanssa. Selkeästi maailmanparannus on naisille luontainen ajanviete, kun kerran täälläkin siihen ensimmäisen kerran aloin Eiken enkä kenenkään miespuolisen kaverini kanssa. Ja Sabinenkin kanssa on välillä tullut juteltua syvällisempiä. Mistähän sekin johtuu, että miespuolisten kavereiden kanssa useimmiten vaan vitsaillaan ja puhutaan rivoja, ja naispuolisten kanssa sitten puhutaan oikeista asioista? Hmm... Sitä voisikin pohtia seuraavassa maailmanparannusiltamassa.

Joka tapauksessa makuupussissa Eiken sohvalla nukutun yön jälkeen matka jatkui Köln-Bonnin lentokentälle perjantaiaamuna. Yllätys oli suuri, kun sain ottaa sekä jättikokoisen reppuni että Marimekon olkalaukun käsimatkatavarana koneeseen. Normaalisti en olisi pitänyt sitä mitenkään outona, mutta Lontoon tapahtumien jälkeen on varsin kummallista, että toisiin maihin matkustavat eivät saa ottaa koneeseen edes kotiavaimiaan, koska ne selvästi edesauttavat terroristi-iskujen toteutumista, mutta toisaalla voi koneeseen viedä lähes 10kg edestä tavaraa ilman tarkempaa kontrollia. Noh, halpalentoyhtiöiden kannattavuuden yksi pykälähän on, että mahdollisimman moni asiakas matkaisi ilman ruumaan laitettavaa tavaraa, koska siten voidaan säästää lentokenttähenkilökunnassa ja lisäksi kone saadaan nopeammin täytettyä ja lähetettyä taivaalle. Näin ainakin järkeilin astuessani lähtöaulaan.

Vaihteeksi (niinkuin myös Prahan lennoillani. Ja Madridin lennoillani) German Wingsin boarding alkoi samoihin aikoihin, kun koneen olisi ollut tarkoitus olla jo ilmassa. Koska kaikilla lennoilla olemme kuitenkin olleet ajallamme perillä, ilmeisesti boarding aloitetaan poikkeuksetta myöhässä jotta kaikki matkustajat ovat varmasti paikalla. Boarding saadaan hoidettua nopeasti ja kone saadaan pikaisesti ilmaan. Taas tehokkuutta ajateltu. Ei ne ihmiset German Wingsilla tyhmiä ole. Selkeästi. Lentokoneeseen siirtyminen tapahtui sopivasti kävellen portilta koneeseen n. 20 metrin matka. Normaalisti tuo olisi ollut varsin ok, mutta tällä kertaa taival oli lähes täydellinen: Kölnin aamu oli varsin sateinen, ja myös koneeseen siirtyminen tapahtui kaatosateen vallitessa. Sai kunnon muistutuksen siitä, minkä takia sinne aurinkoisemmille maille matkataan. Ja sitten ilmaan. (taidan jatkaa itse Ranska-tekstiä seuraavassa osassa, jottei yksittäisestä kirjoituksesta tulisi ihan niin pitkä)