Jaa jaa, vai että Otaniemessä on oikein pommeilla alettu leikkimään, kun on muuten niin tylsää ilman meikäläistä. :) tai sitten ei... mutta aika hurjalta kuulostaa kyllä, että joku olisi kätkenyt kunnon räjähteet välikattoon. Varsin hyvin täällä kaukomailla pysyy perillä siitä, mitä kaikkea Suomessa oikein tapahtuu, ja uusia tietolähteitä) kuten eilen löytynyt Sössö-blogi) tupsahtelee pinnalle aina ajoittain. (Sössö alias Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n päätön äänenkannattaja alias kiltalehti).

Joka tapauksessa itsellä jäi Otaniemen tapahtumien kauhistelu vähemmälle iltasella, sillä kalenterista löytyi merkintä "Sommerfest", josta siis seuraavassa juttua. Otsikossa mainitulla elojuhlalla viittaan rakkaan Teknillisen korkeakouluni Sähkö- ja Tietoliikennetekniikna osaston henkilökunnalle järjestettävään vuotuiseen kemuun, joka käsitykseni mukaan sisältää hieman tilattua syömää, juomaa sekä henkilökunnan itselleen laatimaa pienimuotoista ohjelmaa suurjännitehallin varsin viihtyisässä ympäristössä.

Saksalainen elojuhla oli varsin samanoloinen, eli siis aivan jotain muuta. Sommerfestin pohja-ajatuksena ensinnäkin on tuoda professorikunta lähemmäs opiskelijoita, eli tapahtumaan ovat kutsuttuja niin opiskelijat, professori kuin muu osaston henkilökunta. Ulkoisia pitopalveluita ei käytetä, vaan tapahtuman järjestämisvastuu on jaettu laboratorioittain: yksi labra työstää makkaragrillin kanssa, toinen myy cocktaileja, kolmas jäätelöä. Jotta tapahtuma ei menisi pelkäksi syömäjuomaksi, osa laboratorioista on saanut vastuulleen ohjelmakojujen järjestämisen. Paikalla on mm. Perinteinen "heitä pallolla tölkkipyramidi kumoon", tölkin asianmukaisilla naamakuvilla koristeltuina, sekä tottakai tietokoneita verkkopelejä varten.

Musiikkipuolesta vastuu oli muutamalla livebändillä, sekä alueen toisesta kulmauksesta löytyvällä karaokelaitteistolla. Sekin yhden labran paikalletuoma. Bändit esiintyivät vuokratulla, reilunkokoisella, lavalla kunnon äänentoistolla varustettuna, ja väliajoilla labrat järjestivät ohjelmana mm. Limbokisan ja elektroniikka-aiheisen kuva-arvoituskisan. Kyllä, luitte ihan oikein. Arvattavina kuvina oskilloskooppeja, vastuksia, verkkojohdon päätekappaleita yms., ja nuo siis paljastettiin pieni palanen kerrallaan. Montaa ruutua ei tarvinnut avata porukan jo tunnistaessa taajuusmuuntajia. Jossain vaiheessa alkoi mietityttää, olenko viettänyt aivan liian vähän aikaa laboratorioissa, vai kyseiset henkilöt päinvastoin liikaa... 

Mutta tapasinpa taas monia uusia kasvoja, ja jopa muutamia entudestaan tuttuja. Uusiin ihmisiin on nykyään aina varsin hauska tutustua, keskustelun aloituslauseet kun sujuvat jo hienosti ilman suomalaista aksenttia, ja nimeä tiedustellessa suomalaisittain lausuttu "Outi" kirvoittaa aina yhtä hauskoja ja yllättyneitä ilmeitä. "Was war das noch mal?" "Nein, dass kann nicht dein Name sein. Echt? Aber doch ist das ein Spitzname, oder?"

Mitähän seuraisi, jos yrittäisi ehdottaa TKK:n Sähköosastolle samanlaista tapahtumaa Ossinlammen ympärille...

PS. Edelliseen kirjoitukseen viitaten oli muuten aika osuva kolumni Digitodayssa.