Kaikki alkoi varsin viattomasti. Muutin Saksaan, joten päätin aloittaa elämäni ensimmäisen blogini tyydyttääkseni tuttavieni tiedonjanoa. Tapa toimikin loistavasti, huonoa omaa tuntoa kirjoittamatta jääneistä sähköposteista ei syntynyt, kaikki olivat tyytyväisiä. Sellaisena ajattelin tilanteen myös säilyvän.

Sitten se alkoi. Mainitsin blogistani kesäharjoitteluni ohjaajalle. Aivan ajattelematta, sivulauseen lauseenvastikkeessa. Seuraavassa hetkessä puhuimme jo aivan muista asioista.

Seuraavalla viikolla sain pyynnön esitellä blogini Andreakselle. Selkeästi asia oli jäänyt vaivaamaan, eikä häipynyt ilman tarkempaa perehtymistä. Joten ei auttanut kuin sivun avaaminen ja esittely, tietysti Andreaksen työhuoneessa Renen läsnäollessa. Seuraava vartti kuluikin poikien etsiessä sopivaa käännösohjelmaa suomi -> saksa/englanti, jotta saisivat selvää kirjoituksistani. Ei onnistanut. Onneksi (?) suomi on sen verran pienen kansan kieli, ettei sille löydy yhtä helposti kaikenlaisia sovelluksia.

Tapahtuneesta on nyt useampi kuukausi. Aina tasaisin väliajoin olen päässyt vastaamaan kysymykseen: mitäs olet lähiaikoina kirjoitellut. Eilen asiasta keskusteltiin jo ruokatunnilla esitellen ongelma lopullekin jaoksestamme. Selkeästi kaikki kielletty tai salattu kiinnostaa, sillä samantien useamman kuin yhden työkaverin silmissä kiilsi jo suunnitelmat sopivan babelfishin löytämiseksi. Jaoksen projekteissa on mukana yhteistyökumppaneina myös Nokia, Ericsson ja VTT Suomesta, joten Rene on toki jo miettinyt sopivia tuttuja, joille voisi blogista otettua tekstiä lähettää käännettäväksi. Saas nähdä, kuinka pitkälle kiinnostus vielä laajenee... tai sitten voisi vaan kääntää parhaimmat palat pojille joululahjaksi. ;)