Taas tuli koettua yksi kohta "Pakko tehdä, jos olet Saksassa" -listalta. Otsakkeesta suurin osa varmaan jo arvasikin, että kyseessä oli elokuvissa käynti. Tietämättömille kerrottakoon siis, että Saksassa lähes kaikki media on dubattua, eli suomeksi päällepuhuttua. Televisiossa ei tekstityksiä tunneta, eikä liioin filmeissä, vaan kaikki tähdet puhuvat silkkaa saksaa.

Pakko tässä vaiheessa myöntää, että neitsyyteni saksalaisten elokuvien suhteen menetin jo aikoinani ollessani täällä kesävaihdossa. Aloituksena oli totta kai kevyttä ja leppoisaa komediaa, eli Shakespeare in love (kuvitelkaa vaan, miltä Shakespearen ajan englannin replikointi käännettynä Saksan saman aikakauden mongerrukseksi kuulostaa, ja kuinka paljon siitä ymmärtää...) jonka jälkeen siirryin elokuvateollisuuden toiseen laitaan jenkkihömppä 10 things I hate about you myötä (siinä replikoinnissa ei taas ollut mitään sisällöllisesti merkittävää ymmärrettäväksi).

Tällä kertaa vuorossa oli Wes Cravenin kohtuu-uusi jännäri Red eye, ja elokuvateatterina teknillisen yliopiston oman elokuvakerhon Filmstudio. Kerho näyttää kahdesti viikossa leffoja laidasta laitaan yliopiston päärakennuksen suuressa salissa kunnon äänentoistolla ja laajakankaalla ruhtinaalliseen 2,5 euron hintaan. Eli juuri sopivasti, kun kyseessä on tällainen tyyppi, jolle ei lähinnä ole väliä, mitä katselee, kun kaikkea ei joka tapauksessa ymmärrä, ja tärkeintä on lähinnä kuunnella saksankielistä puhetta. Leffasta voin sanoa vaan, että varsin perusjenkkikauhua. Suuremman kannatuksen taisi yleisön kesken saada aluksi näytetty lyhytelokuva Harvie Krumpet, sympaattinen tarina tyypistä, jolla ei oikein meinannut onnistua mikään. Kannatan ehdottomasti tuon klipin katsomista, jos joku sen jostain käsiinsä saa. Ensi viikolla olisi samaisessa studiossa vuorossa leffa nimeltä München, eli Steven Spielbergin leffa Saksasta jenkkiläisittäin saksaksi dubattuna. Melkein pitää katsoa, jos saisi näytöksen mahdutettua kalenteriin. :)