Maanantai. Tuo viikonpäivistä motivoivin. Täällä taas. Yngh. Jaakko lähti eilen ja töissä ohjaajani Andreas palasi kolmen viikon lomaltaan, eli tämä päivä on todella paluuta normaaliin elämään ja arkirutiineihin. Koska niistä kummastakaan ei löydy liikaa kirjoitettavaa, palataanpas vielä hetkeksi viikonlopun pyörteisiin. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Päätimme työporukalla (tai siis työpaikan opiskelijayhteisön kanssa) kokoontua lauantaina Nikolajn veljeskuntataloon ja järkätä international eveningin ruuan merkeissä: pääruuaksi jotain suomalaista, lisäkkeenä kreikkalaista salaattia Yannisin tekemänä, jälkkäriksi aitoa Tiramisua Fransescolta, yöpalana suolaisia ja makeita valkovenäläisiä lettuja Nikolajn toimesta, ruokajuomana saksalaista olutta, suomalaista salmaria ja tsekkiläistä Jaroslavin tuomaa Becherovkaa.

Päätettiin Jaakon kanssa tehdä suomalaista kalaa. (Tai siis päätettiin, että Jaakko tekee suomalaista kalaa, omat kokkaustaitoni kun eivät ole maailman parhaimmat, joten ilomielin annoin vastuun osaavammalle). Joten menimme Aachenin suurimpaan (?) markettiin sitä lauantaiaamuna ostamaan. Hämmästys oli aikamoinen kun totesimme, että käytännössä kaupasta ei löytynyt yhtään tuoretta kalaa, ei edes fileinä. Mutta syväpakastettuja tyhjiöpakattuja yksilöitä löytyi useampaa sorttia. Joten ostimme sitten kaksi norjalaista lohta, joista oli toki otettu kaikki sisälmykset pois ennen pakastusta, mutta joilla oli vielä sekä pää että pyrstö nätisti tallella.

Kalat onnistuivat varsin hyvin, kuten myös lisäkkeeksi tuoreista kanttarelleista tehty muhennos. Ainakin paremmin kuin kreikkalainen salaatti, jonka Yannis oli tavallaan unohtanut tehdä. Heppu ei myöskään muistanut tuoda lupaamaansa pulloa ouzoa. Kuinka jotkut ihmiset vaan voivat olla niin ihanan hajamielisiä... mutta totta kai tämäkin paikallinen ”Jukka Pajula” osaa selittää unohduksensa niin hyvin, että kukaan ei voi vihastua. Onneksi löysimme kaapista tomaatteja, sipulia, pippuria ja öljyä, jotta saimme lopulta salaatin aikaiseksi ja pääsimme aterioimaan.

Olen selkeästi omaksunut saksalaisen juomakulttuurin. Jolla tässä yhteydessä tarkoitan suuria määriä olutta, mutta varsin vähäisesti mitään oikeasti vahvaa. Tai jos vahvoja alkoholeja nautitaan, niin niistä väännetään cocktaileja, ei juoda raakana. Valitettavasti (?) kansainvälistä iltaamme isännöi valkovenäläinen Nikolaj, joka tosiaan tuntee kai ainoastaan venäläiset juomatavat: snapseja juodaan, snapsilasi tyhjennetään aina kerralla ja se täytetään varsin usein. Teekkarina on lisäksi tottunut siihen, että snapseja ei ilman lauluja suuremmin juoda, joten tällainen ”kippis ja kulaus” –tyyppinen toiminta tuntui varsin oudolta. Toki annettiin Jaakon kanssa laulunäyte, mutta ei sitä nyt viitsi kahdestaan joka snapsille laulaa muiden neljän vain kuunnellessa ja ihmetellessä. Joka tapauksessa elimistöni ei oikein tainnut innostua venäläisistä juomatavoista: seuraavan aamun herätys oli varustettu varsin mukavalla pääkivulla ja muutenkaan olo ei ollut ehkä energisin mahdollinen. Jonka takia tämä tekstikin ilmestyy blogiin vasta tänään. Sain sentään koneellisen pyykkiä pestyä sunnuntain aikana, ja saatettua Jaakon asemalle.