Huh huijakkaa. Tässä meikäläisen elämässä tuntuu olevan muutama huonokin puoli, kuten se, että kun tänne blogiin ehtii jotain rustaamaan, ei oikein tiedä mistä aloittaisi kun olisi niin paljon kerrottavaa.

Lauantaina oli ohjelmassa häät. Vihkiminen Otakappelissa, itse juhla Espoon Logenissa ja jatkot Otaniemessä. Asuin Otaniemessä neljä ja puoli vuotta käymättä kertaakaan kyseisessä kappelissa, mutta tuli nyt sekin paikka nähtyä. Häät itsessään olivat hauskimmat, joissa olen ollut. Johtuen mahdollisesti hääparin teekkariudesta, kutsutun kaveripiirin suuruudesta sekä sulhasen "sosiaalisesta viiteryhmästä". Joka tapauksessa lopputulos oli, kuten polttaritkin, varsin juhlitun parin näköinen. Henna oli niin kaunis kuin morsian vaan voi olla, tai ehkä vähän vielä kauniimpi. Joka tapauksessa aivan upea näky, eikä se Ekokaan nyt hassumpi ollut. Sanoisin, että neiti Heikkilä sai arvoisensa jäähyväiset, ja rouva Sirkiä toivotettiin  innolla tervetulleeksi.  Taisipa tulla luvattua viedä pikkurouva vapusta alkaen pelaaman sulkapalloa säännöllisen epäsäännöllisesti.

Sunnuntai oli sopiva välipäivä. Ehtipä kerrankin Emmin ja Annan luona yöpyessä myös jutella emäntiensä kanssa. :) Päätettiin nauttia elämästä, joka tällä kertaa tarkoitti piiiiiitkää sunnuntaibrunssia, alkuillasta ruokailua Salvessa ja illalla Aavan meren tällä puolen -leffaa Tennispalatsissa. Aavan meren tällä puolen on lämmin, koskettava ja humoristinen draamaelokuva äidin ja tyttären suhteesta, valheista, seksuaalisuuden heräämisestä, ja oman identiteetin löytämisestä. Leffa oli oikeasti varsin katsomisen arvoinen, eloisa ja iloinen, mutta myös kyyneleet silmään tuova ruotsin ja suomen sillisalaatti.

Maanantain kokemukset taidan jättää seuraavaan postaukseen. Stay tuned.