Sovimme, että tulen seuraavana päivänä uudestaan, jolloin konsultti toivottavasti olisi taas työkunnossa. Tarkoitus oli osallistua rekryprosesin toiseen vaiheeseen seuraavana päivänä, joten onnekseni oli varannut lennon vasta torstai-illalle, joten aiheesta ei ollut ylimääräistä vaivaa. Varsinkin kun toisen vaiheen haastattelut oli Adeccon mukaan joka tapauksessa peruttu sairastumisen vuoksi.
Kävellessäni Adeccolta ulos en ihan sisäistänyt mitä oli tapahtunut, tai mitä tekisin loppupäivän ajan. Päätin käyttää päivän tutustuen TKK:n kirjastoon ja elektroniseen arkistoon. Sähköosastolla kävellessä sain sentään aiheutettua hämmästystä myös muiden ihmisten joukossa, mä kun en ollut kovin monelle ihmiselle vierailustani kertonut. Ja toisaalta naurettua koko asialle: kuinka huono tuuri on ihmisellä, joka Saksasta asti lentää työhaastattaluun, joka perutaan?
Illan ohjelmaksi toinen majoittajistani, eli Anna, oli valinnut TKK:n naisten urasaunan, jonne Emmin kanssa suuntasimme Annankin sairastuttua vatsaflunssaan. (ihme epidemia Suomessa jyllääkin...) Saunan pääaiheena oli rekrytointikonsultin pitämä esitys siitä, kuin työnhakuprosessi etenee, kuinka työhakemus laaditaan, mitä rekrytointiyritykset katsovat työhakemuksista ja hakevat työhaastatteluista, mitä ei missään nimessä työhaastattelussa saa tehdä yms. Miten voisi paremmin viettää työhaastatteluaan edeltävän illan? Ei ainakaan heti tule mieleen.
Torstaina sitten uusi yritys haastattelun suhteen. Ulkoasu kuntoon, haastattelupaikkakin oli tiedossa jo, edellisenä aamuna piti ajaa sinne kartan kanssa ja toivoa paikan löytyvän helposti. Jälleen Adeccon ovelle kelloa soittamaan. Sama nainen tulee vastaan ”Anna on edelleen kipeänä....” Jaahas. ”...mutta haastattelu hoidetaan toisen kollegan toimesta.” Huh helpotus. Tai siis. Koko aamun ajan olin hieman epävarma siitä, olisiko haastattelua, ja mitä tapahtuisi, jos tyyppi olisi vielä sairas, ja... miljoona asti kiisi tuhatta ja sataa pääkopassa, joten pieni viiden minuutin tauko ennen haastattelun alkua tuli tarpeeseen.
Lähes 1,5 tuntia myöhemmin olin saanut selitetyksi kuka olen, millainen olen mielestäni ihmisenä, ja johtajana, mitkä ovat suurimmat saavutukseni, milloin olen epäonnistunut, mitkä ovat vahvuuteni yms. Ja selitettyä pääasiat dippatyöstäni, projektista johon sitä teen, tämän hetkisestä tilanteestani, edistymisestäni ja miten päädyin sitä tekemään. Kaikki toki englanniksi. Haastattelun lopuksi sain puhelinnumeron ja ilmoituksen, että pitäisi soittaa numeroon ja sopia haastatteluaika samalle päivälle Firmaan. Jaahas. Eikös näiden firmahaastatteluiden pitänyt olla peruttuja? Noh mutta mikäs siinä, senhän takia mä Suomeen lensin... joten eikun soittamaan ja sopimaan aika tunnin päähän.
Pikainen lounas yliopistolla ja purkautuminen kavereille, ja matkaan. Pitää vaan kiittää onneaan, että on ystäviä, jotka majoitus- ja aamiaispalvelun lisäksi antavat autonsa lainaan, että tällaiset turistit pääsevät hoitamaan haastattelunsa näppärästi!
Joten liikkeelle kohti Firmaan. Ja toiset puolitoista tuntia puhetta meikäläisestä, kuka olen, mitä haluan, mitä minulle merkitsee moraali, mitä ymmärrän projekteilla, miten mielestäni Saksan työkulttuuri eroaa suomalaisesta. Ja pääasiat dippatyöstäni, projektista johon sitä teen, tämän hetkisestä tilanteestani, edistymisestäni ja miten päädyin sitä tekemään, tällä kertaa suomeksi. Ja kahteen kertaan, johtuen siitä, että haastattelun aluksi paikalla oli vain yksi haastattelija, puolesta välistä lähtien heitä oli kaksi. Tämän kolmetuntisen (tai no, 1,5 + 1,5 tuntia) haastatteluprosessin lopuksi, viimeisenä kysymyksenä, minulta kysytään ”haluaisinko kysyä vielä jotain itseltäni?”. You must be kidding. Ajellessa takaisin Firmasta oli todella sellainen olo, että on suoltanut ulos kaiken mahdollisen. Tein parhaani, ja katsotaan, mihin se riittää.
Eteenpäin prosessissa pääsemisestä tulee tieto ensi viikolla. Saas nähdä, kuinka lyylin käy.
Illallinen varavanhempien (autonlainaajaystävän, eli Emmin, vanhemmat, joiden luona asuin kuukauden kesällä 2005 Otaniemen teekkarikylän ollessa MM-kisakylä) luona ja kentälle. Totean olevani onnellinen voidessani vaan istua paikallani tekemättä mitään. Hassua, kuina tuollainen haastattelu voi viedä mehut pois, vaikka eihän siinä tarvitse tehdä muuta kuin istua paikallaan ja kertoa itsestään.
Vierustoverini luona käy joku kysymässä jotain. Herrat keskustelevat hetken blaablaablaa mediagateway blaalblaablaa MSC blaablaablaa CSCF blaablaablaa IMS blaablaablaa. Keskustelun loputtua en malta olla kysymättä saksalaiselta vieruskaverilta: ”Schuldingung, aber darf ich mal fragen, wo Sie arbeiten?” ”Bei Ericsson.” ”Yeap, ich auch”. Seuraa keskustelua, jonka aikana pääsen kertomaan itsestäni, päivän haastatteluprosessistani, päätymisestäni Saksaan ja pääasiat dippatyöstäni, projektista johon sitä teen, tämän hetkisestä tilanteestani, edistymisestäni ja miten päädyin sitä tekemään Tällä kertaa kaikki saksaksi. Keskustelun aikana sivuan myös herrojen suunnitelmia matkata takaisin Aacheniin lennon jälkeen. Selviää, että toisella penkkirivillä istuva tyyppi on ajamassa kaupunkiin, oman keskustelukumppanini asuessa muualla. Loistavaa.
Joten lennon jälkeen hyppään Oliverin kyytiin. Ja kerron itsestäni, työhaastatteluprosessista, päätymisestäni Aacheniin, pääasiat dippatyöstäni, projektista johon sitä teen, tämän hetkisestä tilanteestani, edistymisestäni ja miten päädyin sitä tekemään, jälleen saksaksi.
Jossain vaiheessa mieti, pitäisikö vaan sanoa, että hei, olen selittänyt nää asiat jo tänään neljään kertaan, ei oikeasti jaksa enää.... mutta toisaalta tulipahan nyt todistettua, että olen tosiaan sisäistänyt, mitä olen tekemässä, ja osaan siitä ainakin kolmella kielellä sujuvasti selittää...
Toisaalta jutellessani kämppiksen kanssa loppuillasta sain loistavan idea. Sam oli valmistujaisissaan painattanut kortteja, joihin oli kirjattu kaikki tulevaisuuden suunnitelmat eriteltynä. Pitäisiköhän tehdä samanlainen itsestä, dipastaan, siitä kuinka kauan aikoo viipyä Saksassa, mitä ajatteli elämällään tehdä yms.... Noh, onneksi on blogi ainakin osittain sitä varten. :D
Jälkikirjoitus: pahoittelut, jos tämä postaus on jotenkin sekavaa tekstiä. Tuntuu, etten ihan vielä olisi saanut kaikkia ajatuksia koottua entiseen malliin, haastatteluiden ja matkustelun jäljiltä... mutta kyllä se tästä
Kommentit