Nyt ne sitten loppuivat, nimittäin jalkapallon MM-kisat. Kuukauden kestäneet karnevaalit saivat asianmukaisen päätöksensä Italia - Ranska -jännäriottelussa, jota allekirjoittanut seurasi keskustan torille rakennetussa virallisessa kisakatsomossa yhdessä Francescon kanssa. Jopa siis Aacheniinkin oli kisaorganisaatio sormensa saanut, vaikka kyseisessä kaupungissa ei yhtään peliä pelattukaan. Torille kuitenkin pystytettiin useampi sata henkeä imaiseva telttakylä, jonne omien juomien vienti oli kiellettyä, muta josta sai ostaa huikeita kahden euron "tuoppeja" (tilavuus n. 2 desiä). Tuli jotenkin koti-Suomi hinnoista mieleen... Isoa jättiscreeniä ei teltasta löytynyt, mutta approx. 2 metrin välein litteitä laajakuvatelkkareita, eli peliä pystyi vallan mainiosti seuraamaan.

Alkuminuuteilta asti oli varsin helppo erottaa kannatushuutojen perusteella, missäpäin kaupungin italialaiset,ja missä ranskalaiset sijaitsivat. Suurin väriläiskä ottelua katsoessa oli kuitenkin Francesco: normaalisti maailman rauhallisin ja kohteliain herrasmies, ei kiihdy vaikka mitä tapahtuisi. Mutta kun oma maajoukkue pelaa, niin jopas muuttui ääni kellossa. Ei voinut kuin nauraa Franzin huutaessa kurkku suorana niin Italian kuin Ranskankin maaleille ja parhaimmille maalipaikoille. Ja pelin jälkeen ei meinannut lauluista tulla loppua. :) Sääli vaan, että Italian maailmanmestaruudesta Franz sai työpaikan MMkisa-veikkaukseen 20 lisäpistettä ja meni pisteellä allekirjoittaneen ohi. En siis aivan voittanut huoneemme sisäistä veikkausta. :(  Toisaalta Ranskan hopeatilan ansiosta itselle kertyi lopulta niin paljon pinnoja, että kokonaiskisan 4. sija tuli varmistettua (yhteensä 25 veikkaajaa, ei siis aivan huonosti. Ja naisten sarjassa tuli toki voitto \o/. Jos siis sellainen olisi ollut erikseen)

Pyörärintamalta kuuluu sieltäkin hieman uutta. Ulf tutkittuaan pyörää totesi sen korjauskelvottomaksi, ja kehotti hankkimaan uuden. Niinpä viime perjantaina sain työkaverilta kyydin paikalliseen "sosiaalityöpajaan", jossa syrjäytyneet, työttömät, entiset vangit ja muut ei-niin-hyvin elämässään pärjänneet keräävät ihmisiltä risoja pyöriä, korjaavat niitä ja myyvät edelleen. Ruhtinaallisessa neljän naisten pyörän varastossa oli jopa yksi jalkajarrullinen pyörä. Ilmeisesti Saksassa jalkajarruja verrataan apupyöriin: aikuisilla ei sellaisille yksinkertaisesti ole käyttöä. Koska Aachen kuitenkin on varsin mäkinen kaupunki, ja koska pyöräilijä joutuu varsin usein ajelemaan autojen seassa, ja koska olen itse henkilökohtaisesti aina ajanut jalkajarrullisella pyörällä (jossa on toki ollut käsijarrukin, mutta kuka sitä käyttää, jos omaa jalkajarrut), oli pyörän valinta varsin helppo. (äiti: ja edelliseen lauseeseen vedoten: jos olisin valinnut jalkajarruttoman pyörän, ajaminen autojen seassa saisi huolestuttaa sinuakin, mutta koska en sitä ottanut, on kaikki aivan hyvin ja huolesi on turha ;) Nyt sitten omistan varsin ruman kultaisen pyörän, jonka vaihteet ovat niin löysät, että polkaisuja tarvitaan tuplamäärä vanhaan pyörään verraten. Lisäksi pyörän kumit ovat suht. lyttääntyvät ja vaihteiden vaihto jäykkää. Mutta se on pyörä, ja se toimii. Toivottavasti vielä seuraavat kaksi kuukautta. :D  Ja ostamalla sen sosiaalipajasta sain vielä päivän hyvän työn tehtyä tukemalla sosiaalipajan toimintaa 50 eurolla.

Viikonlopusta ei tuon futismatsin lisäksi olekaan suurempaa kerrottavaa. Perjantai-iltana alkoi vatsa kramppaamaan kummasti, ja lauantaipäivä + sunnuntaiaamu tuli vietettyä sängyllä makoillen ja välillä vessassa vieraillen. Jotain olotilasta kertoo varmaan sekin, etten perjantai-ilta kuuden ja sunnuntai-ilta viiden välissä syönyt kuin kaksi jugurttia, banaanin, pari porkkanaa ja viinirypäleitä. Ei vaan tehnyt mieli. Nyt on onneksi jo parempi olo, esimerkillinen työläinenhän sairastaa ainoastaan viikonloppuisin, jotta ei sairaslomaa tarvitse ottaa. ;)