Päivien vähetessä (laskurin mukaan jäljellä 10 päivää Irlantia) alkaa paniikki hiipiä luihin ja ytimiin. Samanlainen tunne kuin Saksassa ajan loppuessa: mitä vielä pitäisi tehdä ja nähdä ja kokeilla. Viime lauantaina päätettiin uskaltaa Kimmon kanssa ylittää Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen raja, ja viettää päivä Belfastissa:


Päivän kokemuksella kaupunki vaikuttaa perusolemukseltaan varsin samalta kuin kaikki muut kokemani irlantilaiset kaupungit. Tosin jotain uhkaavaa ilmapiirissä oli, vaikka kaupunki nykyisin onkin yksi turvallisimmista.

Päätettiin jättää perusturisteilu (eli kirkot ja kaupungintalokierrokset) väliin, ja keskittyä siihen, joka Belfastissa on uniikkia: sen poliittinen historia. (okei, kaupungintalokierrokselle olisin mennyt, jos talo ei olisi ollut suljettuna remontin vuoksi...)
 
Otettiin siis allemme Black Cab, eli musta taksi (kuva alla) ja lähteä 1,5 tunniksi privaattioppaan kanssa kiertelemään tapahtumapaikkoja. Ehdottomasti suosittelen kaikille kaupunkiin menijöille! Kokenut oppaamme kertoi varsin laajasti kaiken katolisten ja protestanttien välisistä konflikteista 20- ja 40-luvuilla sekä nykyaikana, kahdesta konfliktin pääkadusta: Shankill Road protestanteilla ja Falls road katolisilla ja katujen jakamisesta kahtia Peace linella. Peace line kuvattuna alla, lähinnä tosin mieleen tuli Berliinin muuri. Seinää oli korotettu kahdesti, jottei polttopommeja voisi heittää niin helposti sen yli.


Ja jotta maalauksen teho olisi maksimaalinen, on siitä tehty optinen illuusio, eli katsoi sitä mistä päin vain, tuntuu pyssyn piippu aina osoittavan katsojaa.


Katolisten puolella kokonainen katu oli omistettu muraaleille:


Piristystä arkeen toi myös viikko sitten tapahtunut Annan vierailu. Ei, Anna ei nimenomaisesti tullut meikäläistä katsomaan :( vaan toista ystäväänsä, mutta ehdittiinpä silti viettää yksi päivä mekin Dublinissa, ja mennä viiden hengen porukalla syömään sushia illalla. Tietenkään siitä kaikesta ei sitten tullut otettua kuvia... :(