Olen tässä miettinyt...

Kun kaksi suomalaista tapaa, he kättelevät tai halaavat.
Kun kaksi espanjalaista tapaa, he halaavat ja antavat poskisuudelmat
Kun suomalainen ja espanjalainen tapaavat, suomalainen sopeutuu ja osallistuu poskisuudelmaseremoniaan

Kun kaksi suomalaista menee oluelle, he juovat olutta ja ovat hiljaa
Kun kaksi saksalaista menee oluelle, he juovat olutta sen, minkä keskusteluiltaan ehtivät. Mikä ei yleensä ole paljon.
Kun suomalainen ja saksalainen menevät oluelle, osallistuu suomalainen kiltisti keskusteluun.

Kun kaksi suomalaista tapaavat bussipysäkillä, molemmille on itsestäänselvää, että sanoja ei tarvita.
Kun kaksi brittiä tapaa bussipysäkillä, jutellaan bussin tuloon asti vaikkapa vallitsevasta säätilasta.
Kun suomalainen ja britti ajautuvat yhtäaikaa pysäkille, on sää yhtäkkiä myös suomalaisen huulilla.

Ei varmaan tarvitse jatkaa, suurin osa lukijoista sai kuvan. Esimerkit eivät toki ole ehdottomia totuuksia, mutta eikö lähes jokaisesta Kiinaan laajentuvasta yrityksestä löydy sisäinen "opi kiinalaisesta kulttuurista" -kurssi? Toki maassa maan tavalla, eli ulkomaille mentäessä olisi hyvä tutustua paikalliseen kulttuuriin. Mutta ainakin omasta mielestä tuntuu, että myös puolueettomalla maalla oltaessa suomalaisten oletetaan olevan se osapuoli, joka ei sano toiselle osapuolelle väärää sanaa ja joka yrittää ymmärtää vastapuolen kummallisuuksia. Miksihän näin? Enkö minä voi jatkaa suomalaisena olemista, jos joskus sitä haluan, ilman että minua pidetään erittäin epäkohteliaana? Miksi eivät muut kansat opettele asioita suomalaisesta kulttuurista?

-----

Toisaalta jotkut kansakunnat eivät ole sinuja edes itsensä kanssa. Turkkilaisen työkaverini Yasinin kihlattu olisi halunnut opiskella yliopistossa, mutta koska Turkin korkeakouluissa päähuivit on kielletty, ja hän ei periaatteellisesta syystä halunnut omaansa ottaa pois, jäi koulutus väliin. Sinänsä ymmärrän tyttöä, mutta en valtiota, joka ei huomaa ajavansa naispuolisia kansalaisiaan epätasa-arvoiseen asemaan. Täysin käsittämätöntä.